Suomen mestari Ilias Laguir: ”Tämä on vasta alkua”

Ilias Laguir voitti vapaaottelun Suomen mestaruuden aikuisten sarjassa 17-vuotiaana.

Ilias Laguir on asettanut tavoitteensa korkealle ja hän tietää, että koviin tuloksiin vaaditaan runsaasti määrätietoista työtä. Kuva: Jarno Nurminen

Monelle amatöörivapaaottelua seuraaville Espoon Kehähaiden Laguir on jo entuudestaan tuttu nimi, sillä hän on kiertänyt salikisoja aktiivisesti. Huhtikuussa oteltujen vapaaottelun SM-kilpailujen jälkeen Ilias Laguir on kuitenkin varmuudella aiempaa suuremmalle yleisölle nimi, joka jäi mieleen häkissä nähtyjen vahvojen esitysten vuoksi.

Laguir osallistui taisteluun Suomen mestaruudesta poikkeusluvalla 17-vuotiaana aikuisten sarjassa (-65.8kg). Sarjavalinta osoittautui oikeaksi, sillä tasokkaista vastustajista huolimatta kaksipäiväisten kilpailujen päätteeksi kirkkain mitali ripustettiin Laguirin kaulaan.

Nuorukainen on osa Espoon Kehähaiden mainiota juniorituotantoa, haitankkia, josta pinnalle ovat nousseet Laguirin lisäksi myös muun muassa tuoreet Suomen mestarit Max Hynninen ja Nikita Talja. Muun muassa Joni Salovaaran, Janne Elonen-Kulmalan ja Abdul Husseinin kanssa taitojaan terottavat nuoret urheilijat ovat otollisessa maaperässä kasvaakseen taitaviksi ottelijoiksi. Aika näyttää kuinka pitkälle nämä tulevaisuuden lupaukset unelmiensa tavoitteluissa pääsevät.

Haastattelimme SM-kilpailuiden ehdottomasti kovimmasta suorituksesta vastannutta Laguiria selvittääksemme mikä menestyksen taustalla on ja kuinka tosissaan nuori urheilija tähtää armottoman kovan lajin huipulle.

Suomen mestari Ilias Laguir haastateltavana.

Teksti ja haastattelu: Jyrki Nurminen

Kuva ja video: Jarno Nurminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s