Riku Urholin otti ammattilaisuransa ensimmäisen voiton 3. syyskuuta, mutta se saattaa hyvinkin olla vasta alkusoittoa jollekin erityiselle.

Porin Kamppailu-urheilukeskusta edustava Riku Urholin (1-1-0) otti uransa toisessa ammattilaisottelussa komean keskeytysvoiton ruotsalaisesta Andreas Knutssonista. Knutsson oli kaksikosta selvästi kokeneempi vapaaottelija amatööriuransa johdosta, mutta väkivahvan porilaisen päästyä moukaroimaan länsinaapuria toisessa erässä mount-positiosta oli häkkituomarin astuttava väliin ennen totaalista verilöylyä. Toisen erän keskeytysvoitto lyönnein oli makeata mannaa suomalaisfaneille ympäri valtakuntaa.
Lähestyimme Riku Urholinia haastattelun merkeissä pian ottelun jälkeen. Lue alta, mitä mies itse tuumasi otteistaan ja ottelun kulusta.
Ammattilaisurasi toinen ottelu toi mukanaan ensimmäisen voittosi vapaaottelijana. Kuinka tärkeää oli saada nyt voitto ja mitä se sinulle merkitsee?
”Voitto tästä ottelusta oli ensiarvoisen tärkeää. Piti saada karistettua ensimmäisen ottelun pettymys ja todistaa itselle, että taidot oikeasti riittää tähän hommaan.”
Ensimmäinen ottelu päättyi tylysti tyrmäykseen. Miten tuo vaikutti tähän toiseen otteluun valmistautumiseen ja miten käsittelit tappion?
”Itsellä tuo tappio vaikutti sekä hyvällä, että huonolla tavalla. Toisaalta painoin hommia kovempaa kuin koskaan urani aikana, mutta se toi myös mukanaan isomman määrän stressiä, kuin mihin olen kamppailuhommissani tottunut. Stressiä siis sen kautta, että nyt on onnistuttava tai tullaan miettimään aika tarkkaan, että mihin helvettiin nämä kaikki vuodet on kulutettu jos homma ei suju.”
Miten analysoisit itse otteluasi Andreas Knutssonia vastaan?
”Ei se nyt lopputulosta lukuunottamatta kovin kummoisesti mennyt. Piti ottaa alku rauhassa, ei ole kiire mihinkään. Tein heti ihan paskan syöksyn ja hapotin kädet ekassa clinch-tilanteessa ihan valmiiksi. Onneksi sain kuitenkin kaadon siitä ja vietin suurimman osan erästä mountissa.
Tokassa kädet oli tosiaan ihan soseena ja äijä muutenkin hapoilla, niin kiinnimenot oli täyttä paskaa ja otin vähän osumaakin. Sain onneksi sidottua kaveria hetken, ettei valot sammuneet kokonaan. Jotain piti keksiä, kun kädet eivät toimineet ja kaveri vaan käveli eteenpäin, niin koitin sitten potkasta sitä feissiin. Andreas nappasi jalan kiinni, niin sain lyötyä sen siitä lattiaan ja seurattua sinne. Loput matsista meni matossa ja sain lyötyä sen kesken.”
Sinulla on pitkä kokemus kamppailijana jujutsun saralta, mutta nyt kun takana on kaksi mittelöä vapaaottelijana, niin miltä otteleminen häkissä tuntuu?
”Ensimmäinen oppitunti oli se, että joku voi sammuttaa valot sekunnissa. Jujutsussakin se voi tapahtua nopeasti, mutta yleensä jotenkin tajuat, että nyt mennään. Kun herää kanveesin pinnasta ja miettii, että vittu kävikö mulle näin, niin se on aika omalaatuinen fiilis. Vielä astetta brutaalimpaa touhua siis. Onneksi tämä matsi päättyi hyvin ja nyt keskitytään seuraavaan.”
Miltä näyttää Riku Urholinin seuraavat 12 kuukautta?
”Hetki palaudutaan viimeisestä koitoksesta ja sitten takaisin sorvin äärelle. Jos ei mitään loukkaantumisia tule, niin Cage-häkkiin noustaan tasaisen varmasti.”
Mitä suomalaisten kamppailufanien on lupa odottaa sinulta jatkossa?
”Viihdyttäviä matseja ja hyviä sisääntuloja.”
Onko kuri vapaaotteluskeneen nyt palautettu vai onko luvassa lisää oppitunteja kovimman kautta?
”Kurinpalautus on vasta alkamassa.”
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen / Nurminen Visuals