Vuoden ensimmäinen tekstimuotoinen haastattelu on valmis. Saimme kunnian haastatella suomalaisen naisvapaaottelun ehdotonta pioneeria, MMA Imatraa edustavaa Maiju Suotamaa (8-3-0).

Suotama teki vakuuttavan paluun häkkiin viime syksynä ja otti paluunsa kunniaksi kaksi väkevää voittoa ennen kuin kamppailukansa rauhottui joulun pyhien ajaksi.

Kertoisitko suomalaiselle kamppailukansalle, että miksi nuori Maiju Kujala (nyk. Suotama) aikoinaan ryhtyi kamppailijaksi?

-Olen aina tykännyt urheilla ja liikkua, mutten ole lähtökohdiltani millään tavalla lahjakas, varmaankin päinvastoin. Kamppailu-urheilusta löysin välittömästi oman juttuni!

Tunkeuduin kamppailulajien maailmaan aloittamalla noin 14-vuotiaana nyrkkeilyn puhtaasta kiinnostuksesta, lajin tarjoaman fyysisen ja etenkin henkisen haasteen vuoksi. Olin tuolloin melkoisen epävarma tyttö ja ennen treenien alkua jouduinkin viettämään pitkiä minuutteja pukukopin peilin välityksellä itseäni tuijottaen kerätäkseni uskallusta mennä saliin.

Lajijatkumona lisäsin valikoimaani paikallisen thai- ja potkunyrkkeilyseuran pystyreenit. Vapaaotteluseuraa ei oltu vielä perustettu Imatralle (perustettiin muistaakseni vuonna 2004), mutta näissä molempien pystyottelulajien harjoituksissa kävi muutamia monipuolisesti kamppailevia, jotka harrastivat keskenään tätä mystistä vapaaottelua, ja heidän suostuttelunsa ansiosta menin mukaan.

Tuolloin harrastusympäristömme sijaitsivat Imatran urheilutalolla ja Vuoksenniskan painikämpällä, nykyään seurallamme on hieno oma sali. Matto-ottelun maailma oli minulle täysin vierasta, ja oppi ilman mitään peruskurssia tarttui hitaasti. Riittävän monen lukotukseen jäämisen kautta saattoi päätellä mihin ei kannata kättään, päätään tai jalkaansa työntää.

Vaasassa oli toki nähty naisten vapaaottelumatsi, mutta varsinaista liiton alaista sanktioitua naisvapaaottelun kilpailutoimintaa ei ollut olemassa lainkaan. Urheilulliset tavoitteet lajissa olikin alkuun hitusen haastavaa laatia konkreettisiksi, mutta pian laitoimme liiton alaisen kilpailutoiminnan käyntiin ottelemalla Rovaniemen Hanna Korvan kanssa ensimmäisen naisten amatööriottelun.

Olet kilpaillut kamppailu-urheilijana jo vuosia. Mikä saa sinut palaamaan kerta toisensa jälkeen tatamille tai häkkiin?

-Omaa kotiväkeä lukuunottamatta, en ole koskaan kokenut olevani enemmän kotonani niinkuin koen olevani kamppailulajien maailmassa.

Olen kahden jäyhän eteläpohjalaisvanhemman lapsikatrasta mutta syntynyt ja kasvanut Imatralla, iloisen puheliaassa Etelä-Karjalassa. Tuskin löytyy toista vastaparia näin erilaisista heimoista, ja näistä eroavaisuuksista johtuen olen kasvaessani potenut identiteettipohdintoja ja joukkoon kuulumattomuuden tunteita. Tänä päivänä molempien heimojen anti on ainoastaan rikkaus ja arvostaen lähtökohtiani, olen kamppailulajien avulla hyväksynyt luonteeni ja päästänyt irti epävarmuuksistani.

Mikä on parasta siinä, että olet ammattilaisvapaaottelija?

-Ehdottomasti kamppailulajien (parissa viihtyvät) ihmiset. Kotisalilta aina ympäri maailman olen tavannut kamppailu-urheilun kautta aivan huikeita valioihmisiä ja solminut ihania elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Kamppailun kieli on universaali, ja laji yhdistää nopeasti murtaen kaikki lokeroinnit. Tämä pätee kaikkiin, olkoon lähtöisin samalta puolelta tai vastustajan leiristä.

Kohdatut vastustajat ovat ystäviäni ja jopa tarjoutuneet kulmaamaan minua kohtaamisiemme jälkeen. En usko että kovin monessa muussa lajissa tämä olisi normaalia. Lisäksi on hienoa seurata lasten ja nuorten kasvamista, kehittymistä ja tekemistä lajin parissa. Kamppailulajit opettavat lapsille erittäin tärkeitä sosiaalisia taitoja, vastustajan ja valmentajan kunnioittamista, hierarkiaa ja tietynlaista kurinalaisuutta

Minkä koet haastavimmaksi asiaksi ammattilaisvapaaottelijan arjessa?

–En koe mitään yksittäistä seikkaa haastavaksi. Kannan kiitollisuutta myös kaikista kohdalleni osuneista ja osuvista esteistä ja haasteista, sillä ilman tiettyä kurjuutta eivät mukavatkaan asiat tuntuisi niin voimakkailta.

Valitsen aina mielummin molemmat tunnemaailman ääripäät voimakkaana vuoristoratana kuin tasaisen harmaan keskiskaalana. Arvostan myös epäonnistumisten ja tappioiden tarjoamia tunnetiloja ja oppitunteja, kaikessa kurjuudessaan nekin vievät aina eteenpäin. Äärimmäisillään ne kurjuuden pohjakosketukset tappion hetkenä ja vuoren huipulla painottomuuden tunteessa liitäminen ovat molemmat etuoikeuksia saada kokea ja antavat mittaamattoman arvokasta henkistä pääomaa hyödynnettäväksi mihin tahansa elämässä.

Pidit poikkeuksellisen pitkän tauon (kuusi vuotta) ennen paluutasi vapaaotteluhäkkiin viime vuoden syyskuussa Carelia Fight 13:ssa. Avaisitko vähän taustoja vielä tähän taukoon vapaaottelusta ja mikä sai sinut tekemään paluun häkkiin?

–Tauko oli jollakin tapaa suunnittelematon, se vain tapahtui. Harjoittelin edelleen säännöllisesti ja koko tuon ajan kehityin. Pidin toki yllä kilpailutuntumaa mattolajeissa.

Ammattilaisvapaaottelussa kilpailemisen jatkamiseen ennen kaikkea tärkeimpänä on oltava olemassa sisäinen itsestä lähtevä halu edelleen kilpailla. Sen tunsin olevan läsnä eikä päätöstä siltä osin tarvinnut miettiä. Tämän lisäksi päätökseeni vaikutti kaksi seikkaa.

Merkittävin tekijä oli Tim Leidecker, joka tuellaan ja näkemyksellään sai minut näkemään että siinä on järkeä. Arvostan hänen mielipidettään ja näkemystään niin paljon, että hänen rohkaisemanaan koin mahdolliseksi lähteä tekemään ajoa kohti häkkiä.

Toisena seikkana jouduin selvittämään vastauksen kysymykseen, onko minulla mitään annettavaa? Vaikka olen täysin samaa mieltä mitä Arttu Nyman ja Janne-Pekka Pietiläinen pohtivat Alfalandin podcastissa asettaessaan ilmoille jokaiselle kamppailu-urheilijalle relevantin kysymyksen: ”Kamppailisitko, jos kukaan ei tietäisi eikä näkisi sitä kamppailua? Vastustajasi olisi anonyymi, lopputuloksella ei mitään merkitystä.” Tähän on urheilijan kyettävä vastaamaan raadollisen rehellisesti ennen kaikkea itselleen.

Loppujen lopuksi kilpaileminen on vain ekstraa, sitä reeniluolassa katseilta piilossa harjoittelua on aina rakastettava ja haluttava enemmän, sen on mentävä edelle. Kuitenkin ammattilaisvapaaottelussa on annettava itsestään yleisölle ja muille. Meillä ei edes olisi mahdollisuutta tapahtumien järjestämiseen ilman yleisöä. Tämä on syystäkin urheilun lisäksi myös viihdettä. Jos ottelutyyli on tylsää sparrinomaista lätkimistä aina täydelle ajalle, ketä se kiinnostaa? Ei olisi ollut järkeä enää otella, jos lopputulos olisi ollut sellaista mitä katsellessaan meinaa nukahtaa. On annettava enemmän, on riskeerattava. Voitto tai Valhalla. On oltava paloa, tunnetta ja sielua

Nyt palattuasi, osaatko verrata vapaaottelun tasoa ennen ja jälkeen paluusi? Onko jokin mielestäsi muuttunut?

-Laji on tietenkin mennyt kaikilta osin paljon eteenpäin ammattimaisuudessa, urheiluarvoiltaan ja muut tekijät ovat ottaneet isoja harppauksia järjestäytyneisyydessä. Laji on myös siistiytynyt paljon, enää ei tietenkään ole niin villin lännen meininkiä ja toki taitotason noustessa kun tasoerot eivät enää ole niin merkittäviä, voisiko sanoa että kasvot ovat kliinistyneet. Suunta on mielestäni ollut oikea

Entä oma tekemisesi, oletko tehnyt muutoksia harjoitteluusi/valmistautumiseesi?

–Valmennustietämyksen lisääntyessä harjoittelun sisältö päivittyy jatkuvasti. Isoin muutos valmistautumisessani on varmasti tapahtunut henkisissä voimavaroissa. Kykenen olemaan valmistautuessa todella tyyni, rauhallinen ja jopa rento. Mitkään pikkuseikat eivät häiritse minua, enkä kiinnitä niihin mitään huomiota. Kykenen keskittymään kirkkaammin ja sulkemaan vähäpätöiset asiat ulkopuolelle.

Toki käyn läpi myös jännitystä, ja itseluottamuksen vuoristoratamaiset nousut ja laskut ennen matsia kuuluvat asiaan, mutta kykenen käsittelemään kokemiani tunteita paremmin ja tärkeimpänä, nauttimaan kaikkine puolineen koko valmistautumisesta, matsipäivästä ja matsista.

Palasit voitokkaana tauolta ja sen lisäksi voitit myös viimeisimmän ottelusi Puolan Lodzissa, Ladies Fight Night-organisaation illassa 16.12.2017. Ottelu tuli sinulle todella lyhyellä varoitusajalla ja voitit sen vakuuttavasti. Missä häkissä haluaisit otella seuraavaksi?

– Maailmalla on lukuisia hyviä organisaatioita, joilla on tarjota merkittäviä tilaisuuksia. Seuraavaa siirtoa mietitään yhdessä läpi ottaen kaikki seikat huomioon.

Kuinka suurena asiana pidät sitä, että managerisi on Tim Leidecker, joka on saanut yhteyksillään neuvoteltua monta ottelijaa maailman suurimpiin organisaatiohin?

–Vaikka Tim onkin pomoni, tämä on työsuhteen lisäksi ennen kaikkea ihmissuhde. Olemme tunteneet toisemme kymmenisen vuotta. Tim on äärimmäisen hyvä ystäväni ja minulle kuin perheenjäsen. Meillä on hauskaa yhdessä ja koen jotakin häiriintynyttä ”potikaarti-suojeluviettiä” herttaista pomoani kohtaan.

Edustan ylpeästi toimialan parasta – Control Master Managementia, ja lähden repimään kenen tahansa päätä juurineen irti aivan parhaan pomoni käskyä noudattaen.

Vaikka en ollut todellakaan maanantai-iltana Puolan tarjouksen tullessa kunnossa, koin tärkeänä antaa muille Timin tallin käyntikortti käteen osoittaen että hän on se taho, kenen puoleen kannattaa kääntyä kun haluaa kortille tekijän, olkoon se millä tahansa varoitusajalla.

Mitkä ovat tavoitteesi vapaaottelijana ja kuinka aiot ne saavuttaa?

– Isona tavoitteena on nauttia matkasta ja kehittyä urheilijana niin fyysisesti kuin henkisesti. Meille on selvillä, mitä on todennäköistä tapahtua ja millaisella aikajanalla.

Mistä tyypillinen treeniviikkosi koostuu?

–Harjoittelen Mikko Suvannon valmennuksessa lajitreenit kisaryhmän kalenterin mukaan, jonka lisäksi käyn hiomassa yksityiskohtia kuntoon yleensä kahdestaan tärkeimpien treenikavereitteni kanssa. Tämän lisäksi teen lajia tukevaa oheisharjoittelua, kuitenkin määrällinen osuus vähäinen säilyttäen pääpainon lajissa. Liikkuvuusharjoittelu ja kehonhuolto kulkee mukana tiiviisti.

Mitä teet silloin kun et kamppaile?

–Kun en ole töissä tai treeneissä, yritän parhaani mukaan pyhittää aikaa perheelle ja ystäville. Näistäkin ympyröistä tosin valtaosa on kamppailu-urheilumyönteistä väkeä joten puheenaiheet kyllä säilyy matsien ja lajin analysoinnissa.

Nyt kun vuosi on vaihtunut, niin onko sinulla ajatuksia siitä, mitä kamppailun vuosi 2018 parhaimmillaan toisi tullessaan sinun osaltasi?

–Toivon kaikelle kamppailuväelle terveyttä ja yhtenäisyyttä edistäviä tekoja mainion suomikamppailun kehittämiseksi

Mitä terveisiä haluat lähettää faneillesi ja tukijoukoillesi?

-Kiitokset Ikuiselle peruskurssille tilaisuudesta juttutuokioon.

Kannustan kaikkia käymään kamppailutapahtumissa, sillä kamppailu-urheilu on parasta livenä! Kiitän perhettäni ja ystäviäni, seuraani MMA Imatraa sekä synnyinkaupunkiani Imatraa myönteisestä suhtautumisesta kamppailu-urheiluun.

Erityisesti haluan kiittää tukijoitani: Suklaatehdas Dammenberg, Kuivaliha.com, Hierontapiste Discus Mika Kukkonen, Macaco Branco ja Foodin.

Seuraa Maijua myös somessa!

Twitter

Instagram