Max Hynninen ennakkoluulottomana Oceania Openiin

Max Hynninen omistautuu itsensä kehittämiseen vapaaottelijana ammattimaisella intensiivisyydellä.

Max Hynninen ei haasteita pelkää. Junioreiden Suomen mestari lähtee testaamaan taitojaan Australiaan. Kuva: Jarno Nurminen

Espoon Kehähaiden 18-vuotias Max Hynninen harjoittelee parhaillaan Thaimaassa Tiger Muay Thai -salilla, josta oppiaan ammentaa myös moni UFC-ottelija. Seuraavaksi tähtäimessä on amatöörivapaaottelun katto-organisaation IMMAF:n arvokilpailut, Oceania Open.

Oceania Open järjestetään Australian Gold Coastilla 6.-8. maaliskuuta ja kaukaisesta sijainnistaan huolimatta moni huippuamatööri aikoo osallistua kilpailuun. Hynnisen lisäksi kilpailuihin on ilmoittautunut muun muassa samassa painoluokassa otteleva junioreiden kaksinkertainen maailmanmestari Muhammad Mokaev, toistaiseksi voittamaton kevyen raskaan sarjan hallitseva maailmanmestari Murtaza Talha Ali sekä välisarjan hallitseva maailmanmestari Ramazan Gitinov. Mokaevin kohdalla puhutaan, että menestyksekäs vuosi 2020 voisi tuoda hänelle statuksen kaikkien aikojen parhaana amatöörivapaaottelijana. Helppoa menestystä ottelijoille ei siis näistäkään kilpailuista ole tarjolla.

Ikuinen Peruskurssi otti yhteyttä Hynniseen Thaimaan leirityksen aikana ja tiedusteli hänen kuulumisensa tulevien arvokisojen alla.

Sarjassasi ottelee kaksinkertainen junioreiden maailmanmestari Muhammad Mokaev. Ottelit viimeksi avauskierroksella häntä vastaan täyteen aikaan ja hävisit pisteillä. Arvokisadebyytti oli vaikein mahdollinen, mutta taistelit kunniakkaasti. Jos nyt aikuisten sarjassa kohtaatte uudestaan, kuinka aiothänet voittaa?

”Kun kohtaan mestarin uudestaan, pyrin puolustamaan etäisyyden hallinnalla ja kaatojen puolustuksen avulla hänen kaatoryityksensä alusta loppuun. Jossain vaiheessa pyrin iskemään siitä hyppytriangelin tai tyrmäämään hänet.”

Mikä on tavoitteesi näistä kilpailuista?

”Tavoitteeni on voittaa nämä kisat ja tulla suosituksi nyt tai vähän myöhemmin, mutta se tapahtuu viimeistään kahden vuoden sisällä.”

Miten valmistautumisesi Thaimaassa on mennyt ja kuinka kauan ehdit leireillä siellä ennen kilpailuita?

”Valmistautuminen alkoi ihan mallikkaasti, mutta sitten viikon ajaksi tuli kainaloon infektio. Nyt painetaan taas töittä ja rakas ystävä Abba saapui tänne auttamaan minua. Tarkoitus on, että hän tulee jeesaamaan minua Australiaan kisoihin. Ehdin olla täällä vielä viisi viikkoa ennen kisoja.”

Miten treenit ja saliympäristö Tiger Muay Thailla eroaa Suomesta?

”Treenit täällä päin on juuri sellaisia mitä pitääkin. Sali eroaa kovalla kuumuudella, jonka vuoksi treeneissä väsyy hieman nopeammin. Täällä on todella ihanaa, ja taso on aika lailla kovempi. Paino pysyy alhaalla hyvin kisoja varten koko ajan kun hikoilee paljon.”

Mitkä ovat tämän vuoden tavoitteesi vapaaottelussa?

”Tavoitteeni on otella mahdollisimman monissa kisoissa, tehdä kauniita suorituksia ja saada mainetta maailmalla.”

Milloin on mielestäsi ottelijalle sopiva aika siirtyä ammattilaiseksi? Mitä se edellyttää?

”Mielestäni kolmen vuoden päästä on minulle hyvä aika, koska haluan saada IMMAF-kisoissa kultaisen puvun ja voittaa sillä, että saan varmuuden siitä, että olen maailman paras amatööri. Samalla saan juuri sen verran kokemusta, että pystyn ottelemaan omana itsenäni ammattilaisissa.”

Pian uutisen julkaisemisen jälkeen saimme tiedon, että sairastumisen vuoksi Hynninen ei pääse osallistumaan Oceania Openiin, mutta oppi Thaimaassa ei suinkaan mene hukkaan, sillä tähtäin on siirretty jo kohti huhtikuisia SM-kilpailuja.

Teksti: Jyrki Nurminen

Kuva: Jarno Nurminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s