Jesse Urholin oli uransa toistaiseksi kovimmassa ottelussaan vakuuttavan taitava.

Launtaina 15. helmikuuta otellussa Cage 50 -illassa Porin Jesse Urholin (6-0-0) sai vastaansa itseään kokeneemman amerikkalaisvapaaottelija Dante Schiron (6-2-0). Ottelu oli raastavan kuluttava, mutta samalla myös juuri sitä, mitä Urholin tarvitsi tässä vaiheessa ammattilaisuraansa.
Schiron vahva painitausta tarjosi kovan haasteen porilaiselle ja oli selvä tasonnosto edellisiin vastustajiin verrattuna. Urallaan nyt kuusi voittoa ottaneelle tappiottomalle Urholinille täyden viidentoista minuutin ottelu oli kullanarvoinen. Nyt on varmuus siitä, että Urholinin kunto kestää täyden ajan, vaikka ottelu olisikin pääosin raskasta painiraastoa.
Samalla voitto One Championshipissa otelleesta Schirosta nosti entuudestaan Urholinin osakkeita myös kansainvälisillä markkinoilla. Rekordien taakse on aina syytä katsoa tarkemmin, mutta voitto 6-1-0 -listaisesta Schirosta nosti Urholinin voittamien vastustajien kokonaisrekordiksi vakuuttavan 28-9-0.
Ottelussa nähtiin vahvan positiopainin, lopetusyritysten ja pystypainin lisäksi myös ilahduttavan paljon pystyottelemista. Selvää kehitystä on tapahtunut ja tästä aihiosta on hyvä jatkaa. Urholinin painitaidot avaavat mahdollisuuksia normaalia avoimempaan pystypeliin hänen niin halutessaan, koska suurta pelotetta mattoon joutumisesta ei lähtökohtaisesti ole. Mikäli mattoon päädytään, niin selältäänkin Urholin on vaarallinen kenelle tahansa.
Jututimme porilaista otteluviikon jälkeen paneutuaksemme tarkempaan analyysiin ottelusta ja tulevista näkymistä.
Voitit Cage 50 -illassa vapaaottelijana itseäsi kokeneemman amerikkalaisen, Dante Schiron. Millaisen arvosanan antaisit itsellesi ottelusta?
”Eka erä meni ihan hyvin sain kammettua kaverin alleni ja kontrolloin positioita. Miinuksena mainittakoon se käsilukko mistä joutui kääntämään irti. Toka erä meni penkin alle, kun ihan hyvän kaadon jälkeen tuli ala-arvoinen position menetys. Se kummittelee varmasti tovin mielessä – raskas erä. Kolmannessa sain vähän tehtyä sitä mitä pitikin, eli viljellä hyviä alapotkuja ja osumia pystyssä. Olin vaan sen verran väsynyt etten jaksanut painia. Kokonaisarvosanaksi itselleni antaisin ehkä jonkun seiskan.
Voitto oli varmasti monella tapaa arvokas ja etenkin siksi, koska se ei tullut helpolla. Kuinka hyödyllisenä itse koet sen, että sait vihdoin otella täydet 15 minuuttia aiempien otteluiden nopeiden lopetuksien sijaan?
”Kyllä se ihan elintärkeää oli että sai kunnon 15 minuutin taistelun kovan vastustajan kanssa tähän kohtaan uraa. Tuli opittua todella paljon tuon vartin aikana ja sen jälkeen.”
Ottelussa nähtiin aiempiin otteluihin verrattuna huomattavasti enemmän pystyottelua. Pääsit haastamaan amerikkalaista iskuin ja potkuin sekä pystypainissa. Etenkin kolmannessa erässä pääsit myös antamaan ja ottamaan vastaan potkuja. Miltä pystyssä otteleminen tuntui?
”Tuntui siltä ettei se enää ole ihan katastrofaalista eikä mitään kovempia koppeja tullut, ainakaan päähän. Sain myös ihan hyviä osumia perille itse.”
Schiro oli taitava matossa ja pääsi välillä uhkaamaan myös lopetusotteilla. Kuinka uhkaavana koit hänen lopetusyrityksensä ottelun aikana?
”Kaveri oli kyllä liukas. Se ensimmäisen erän käsilukko oli piukassa hetken, mutta jäi vähän huonoon kulmaan, niin pääsin kääntämään pois. Muissa yrityksissä minulla ei ollu hätää.”
Ottelun jälkeen vaikutti siltä, että jalkasi olisi jonkin verran kipeä. Onko kyse vain ruhjeista, vai vaatiiko jalka tarkempaa tutkailua?
”Kyseessä on isompi ruhje ja lihasvammaakin, mutta ajan kanssa ne paranee. Sain backstagella ensiluokkaista ensiapua ja se hematooma saatiin siitä laskemaan. Uskoisin että saamani apu vaikutti paljon.”
Tuttuun tapaan ottelusi aikana yleisön mylvintä Kulttuuritalolla oli todella äänekästä. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, niin nähdäänkö Jesse Urholin vielä huhtikuussa Helsingissä, vai odottaako jo kansainväliset häkit?
”En tiedä kansainvälisistä häkeistä mutta huhtikuussa en kortilla ole. On hyvä vähän saada aikaa kehittyä välillä ja ajettua uusia oppeja sisään. Se on erittäin vaikeaa, kun mennään matsista toiseen kahdeksan viikon sykleissä.”
Tarjontaa ulkomaan häkkeihin on jo varmasti tullut. Puntaroitte varmuudella asiaa tarkasti managerisi kanssa, mutta mikä olisi sinulle mieleisin tai mieleisimmät organisaatiot tässä vaiheessa ja miksi?
”Mikä tahansa isohko ulkomainen organisaatio olisi hieno juttu. Mietitään niitä sitten jos jotain konkreettista tulee pöydälle.”
Mikäli vuosi 2020 sujuisi optimaalisella tavalla, niin mitä loppuvuoden aikana urallasi tapahtuisi?
”Yksi tai kaksi matsia ja niistä voitot – joko Cagessa tai sitten ulkomailla jossain.”
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen