Paita ei ole vain paita. Ei ole yhdentekevää millaista kuosia kamppailufaneille ja -harrastajille tarjotaan.

Olen usein tavoittanut itseni miettimästä erilaisten fanituotteiden ulkonäköä, sanomaa, käyttömukavuutta sekä kulutuskestävyyttä. Myönnettäköön heti alkuun, että kaapistani ei löydy yhtään mustaa TAPOUT- paitaa hihoilla tai ilman ja ymmärrän, että tämä saattaa osassa lukijoita heikentää statustani hardcore lajiniilona. Sen sijaan garderoobiani komistaa lukuisia kotimaisten kamppailijoiden fanipaitoja, huppareita ja mahtuupa mukaan myös kilpailusta voitettu UFC-lippiskin. Sen käytön olen tosin rajannut kertasovitukseen ja sittemmin hattu poloinen on toimittanut virkaansa hyllynkoristeena. Perustelut tälle sydämettömälle ratkaisulle löydät tulevista kappaleista.

Osan hallitsemistani kannatustekstiileistä olen ostanut sen vuoksi, että ne ovat mielestäni olleet hienoja ja osan sen vuoksi, että olen halunnut tukea kyseistä urheilijaa, vaikka design ei minun makuuni välttämättä olisi niin ollutkaan. Uskon, että moni muukin kamppailufani toimii hyvin samanlaisesti. Jotkut tekstiilit ovat kuitenkin jääneet tilaamatta, koska ne ovat olleet luvalla sanoen kammottavia tai niiden eteen ei selvästikään ole uhrattu ajatuksia eikä viitseliäisyyttä tai ne eivät symbolisoi kannatuksen kohdetta millään lailla. Tässä tullaankin mielestäni yhteen tärkeään tekijään kannatustuotteita suuniteltaessa. Ei ole yhdentekevää miltä tuote näyttää tai miten se tulkitaan.

Aiemmin mainitsemani UFC-lippis on hyvin pelkistetty ja sinällään melko neutraali. Mielikuvissani kuitenkin otaksun, että jos laitan tuon lippalakin päähäni julkisella paikalla, niin se antaa minusta dorkan kuvan muiden silmissä. UFC:n brändi tunnetaan jo täällä Suomessakin, mutta moni jotka tunnistavat brändin ovat iltapäivälehtien shokkiuutisten myötä lukeneet UFC:sta lähinnä negatiivisia uutisia. Ehkäpä tulevien vuosien aikana tämäkin muuttuu, kun laji saa lisää tunnettuutta maassamme ja siitä uutisoidaan laajemmin myös valtamediassa. UFC:n tekstiilien suunnittelun laadusta voisi kirjoittaa pitkänkin artikkelin, mutta mainittakoon lyhyesti että varsinkin Reebokin jälkeisenä aikana fanituotteet ovat olleet melko vaisuja ja mielikuvituksettomia, vaikka potentiaalia todella räväköihin ja yksilöllisiin tuotteisiin olisi tiettyjen ottelijoiden kohdalla valtavasti ammennettavaksi.

Osa suomalaisista vapaaottelijoista ja kamppailusaleista ovat mielestäni tehneet erinomaista työtä kannatustuotteidensa kanssa. Varmastikaan en kaikista kannatustuotteista ole edes tietoinen, mutta muutamat ovat jääneet mieleen hienoina joko suunnittelunsa tyylin tai omintakeisuuden vuoksi. Mielestäni esimerkiksi klassinen Macaco Brancon myymä ”Stoneface” -huppari on hieno tuote.

Tuotteen kivikasvoinen valkoinen apina kuvastaa hiljaista, mutta tappavan tehokasta Niinimäkeä erinomaisesti ja mikä parasta, paita on kestänyt aktiivista kulutusta lukuisa vuosia. Moni asia ei näet harmita niin paljon, kuin se että lempivaate alkaa tulla tiensä päähän. Varsinkin silloin, jos samaa tuotetta ei ole enää saatavilla mitenkään. Tyylikkyytensä ja kestävyytensä lisäksi paita on ollut myös mukava päällä, joka tietysti on vaatteelle hyvin tärkeä ominaisuus.

Tyylikkäitä designeja on toki paljon muitakin, eikä ole tarkoituksenmukaista niitä kaikkia edes mainita tässä yhteydessä. Yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka paita voi olla salonkikelpoinen ja täten sen käyttömahdollisuus on huomattavasti laajempi kuin vaikkapa UFC-paidalla, on Tuukka Repo -kannatuspaita. Tuo paita kuuluu mielestäni siihen luokkaan, jossa lajiin ja ottelijaan perehtyneet tietävät mistä on kyse paidan nähdessään, mutta muu kansanosa näkee vain simppelin ja siistin t-paidan.

Uskallan väittää, että fanituotteiden myyminen ei ole merkittävä tulonlähde kenellekään kotimaisen kamppailuskenen toimijoista. Toki niistä on mahdollista hankkia hieman lisätienestiä, mutta tarvetta uuden pankkitilin avaamiseen Sveitsiin tuskin tulee kenellekään. Sen sijaan fanituotteiden merkitys on paljon suurempi kokonaiskuvaa ajateltaessa. On ollut aivan mahtavaa vaikkapa Cagessa nähdä, kun katsomossa on suuri joukko I ❤ LEKSA- ja TEAM ABBA -fanipaitoja kansan hurratessa suosikkiottelijoilleen. Tämä kannatuskulttuuri on juuri se, missä mielestäni ollaan asian ytimessä. Kun ottelija tai hänen taustajoukkonsa onnistuvat keräämään suuren fanijoukon, joka kerta toisensa jälkeen saapuu katsomaan suosikkiottelijansa matseja ja nostaa hurraamisellaan kokemuksen kaikille paikalla olijoille uudelle tasolle, niin silloin voidaan puhua onnistuneesta fanikulttuurin luomisesta. Se on huomattavasti merkityksellisempää ottelijalle sekä koko lajikentälle, kuin välitön paitamyynnistä saatava tuotto.

Toinen merkittävä kannatustuoteryhmä ovat mielestäni kamppailusalien myymät omat tuotteet. Tässä tapauksessa paitojen myynnillä voidaan kerryttää seuran tai yrityksen kassaa ja liiketoiminta on muutenkin merkittävämpää kuin ottelijan myydessä muutamia kymmeniä fanipaitoja.

Mielestäni salin tai seuran myydessä omia tuotteitaan merkitys on kuitenkin jälleen suurempi kuin vain sen rahallinen arvo. Jokainen harrastaja ja kilpailija, joka ylpeästi kantaa yllään seuran värejä on osa tiettyä yhteisöä. Ihmisen tarve kuulua osaksi jotain suurempaa on universaali ja mikäpä sen hienompaa, kuin edustaa oman seuransa värejä. Varsinkin kun monelle viikottaiset käynnit salilla ovat todellinen henkireikä ja osalle mahdollisesti ainoa yhteisö, johon tuntee todella kuuluvansa. Toki seuralla on mielestäni vastuu, että sen kannatustuotteet ovat riittävän tyylikkäitä, niin että niitä kehtaa pitää yllään myös salin ulkopuolella. Ulkonäköseikat ovat luonnollisesti mielipideasioita, mutta mielestäni esimerkiksi Loop Martial Arts- ja Finnfighters’ Gym -salit ovat tehneet hyvää työtä omien salituotteidensa kanssa.

• 

• 

Erilaisia kannatustuotteita on moneen lähtöön ja makuun. Myös Ikuinen Peruskurssi on aikanaan tehnyt oman osuutensa paitamarkkinoilla, kun halusimme tukea silloisen UFC-ottelija Tina Hannisen paluuta häkkiin tekemällä hänelle paidan, jonka myynnistä saatu tuotto ohjattiin lyhentämättömänä leikkauskulujen kattamiseen. Hannisen logossa meille oli merkityksellistä tuoda ”Jellybeanin” persoonaa ja ottelija-aliasta esille. Mielestämme onnistuimme hyvin, sillä paitoja meni kaupaksi reilusti yli odotusten ja lopuksi saimme ojentaa ottelijalle tuntuvan avustuksen kiitos paitoja tilanneiden fanien. Hetki oli hieno ja ikimuistoinen.

Toinen projektimme sai alkunsa, kun Marcus ”Caveman” Vänttinen teki paluun häkkiin M-1 Globalin riveissä elokuisessa Helsingissä 2017. Marcuksen paita-asiaa lähdimme työstämään, koska Marcus oli valmentanut meitä molempia ja tiesimme, että moni haluaisi osoittaa tukensa Luolamiehelle 2,5 vuoden ottelutauon jälkeen. Lisäksi Vänttisen tapauksessa tuotteeseen oli selkeä idea, jota suunittelijamme lähti työstämään. Lopputulos oli jälleen tilausmäärien perusteella varsin onnistunut. Hyvältä tuntui toki sekin, että logo päätyi myös niin sanottuun ottelulakanaan sponsoreiden viereen. Mukavaa molemmissa paitaprojekteissa on ollut tietenkin se, että ottelija itse on hyväksynyt paidan.

Itse tuen mielelläni monia kamppailijoita ostamalla heidän fanituotteitaan. Jokunen seuraavista ehdoista täytyy kuitenkin täyttyä ennen ostotapahtuman loppuunviemistä. Tuotteen on oltava minulle mieluinen ja sen tulisi mielellään jollain tapaa symbolisoida ottelijaa tai hänen tyyliään. Tuotteen on suotavaa olla vähintäänkin kohtuullisen laadukas – huippulaatua en vaadi. Lisäksi olisi mukavaa, jos se oli kekseliäs tai omintakeinen suunnittelultaan. Pelkkä ottelija valokuvasta printattuna tai hänen nimensä ei sytytä. Sen verran on nähtävä vaivaa, että tuotetta kehtaa päällään pitää. Ohjenuoraksi fanituotteille antaisinkin sen, että kun tuote on edes lähes yhtä laadukas kuin urheilijan päivittäinen tekeminen, niin ollaan hyvällä polulla.

Verhoutukaamme siis ylpeänä tyylillä tehtyihin kannatustuotteisiin sopivissa paikoissa ja luodaan samalla yhteistä suomalaisen kamppailu-urheilun kulttuuria katukuvaan.

Teksti: Jyrki Nurminen

Kuvat: Jyrki Nurminen ja Dethrone Royalty Brand