Veera Nykäsen hieno ottelu Bianca Antmania vastaan päättyi yllättävään tappioon.

Nykäsen ottelu alkoi kummallisesti, sillä se keskeytyi heti kanveesin oltua märkä. Molemmat ottelijat aloittivat ottelun hyvin aktiivisesti osuen lukuisilla iskuilla. Erän edetessä Antman alkoi löytää paikkoja osumille yhä enemmän suomalaisen liikkuessa eteenpäin. Erän lopussa Nykänen kotiutti hienon kahden jalan alasviennin noin kymmenen sekuntia ennen erän loppua.
Toinen erä alkoi Antmanin määrätessä tahtia, mutta Nykänen vastasi hyvin tuleen tulella osuen itsekin lukuisia kertoja. Myös vastalyöntipeli sekä pään liike toimi suomalaiselle mainiosti. Kun erää oli jäljellä puolitoista minuuttia Nykänen ampui ruotsalaisen jalkoihin, mutta oikea-aikainen sprawl pelasti ruotsalaisen hetkellisesti. Pian kuitenkin Nykänen sai kipattua Antmanin ilmavasti selälleen ja loppuerä vietettiin matossa Nykäsen komennossa.
Kolmannessa erässä Antman sai heti alkuun pari kovaa osumaa perille Nykäseen, mutta suomalainen ei näistä häkeltynyt. Noin erän puolessa välissä Antman nosti potkun ylös ja se löysi tiensä Nykäsen leukaperiin tiputtaen suomalaisen kanveesiin. Pian suomalaisottelija nousi kuitenkin ylös ja kaikki vaikutti sen suhteen olevan kunnossa.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen