Vapaaottelun SM 2020 jälkipuheet

Vapaaottelun SM -kilpailut 2020 oteltiin viime viikonloppuna Keravalla. Mitä kisoista jäi päällimmäisenä mieleen?

Loop Martial Artsin Minttu Elg joutui tällä kertaa antautumaan vahvasta junioritoiminnastaan tunnetun MMA Imatran edustajalle, Iida Suvannolle. Kuva: Jarno Nurminen

Aivan ensimmäisen asia, mitä kilpailuista tulee mieleen on tyyli, jolla ne oli järjestetty. Ahjo Training Centerin väki oli jälleen onnistunut luomaan ensiluokkaiset puitteet vapaaotteluvuoden tärkeimmille kilpailuille. Lauantain aamupäivästä sunnuntain iltapäivään saakka kaikki toimi erinomaisesti. Ahjon tilat sopivat hyvin suuren kamppailutapahtuman järjestämiseen ja oli helppo huomata, että järjestelyitä oli pohdittu ennakkoon, niin että ne toimivat hyvin koko viikonlopun.

Siirtymät ottelusta seuraavaan sujuivat saumattomasti, yleisölle oli järjestetty hyvät paikat ja tarjoilut sekä parkkitilaa oli mainiosti omilla autoilla saapuneille. Myös koronatilanne oli huomioitu, sillä myyntitiskillä oli tarjolla sopuhintaisia kasvomaskeja Ahjon omalla logolla. Talkooväelle oli molempina päivinä varattu maittavaa ruokaa ja juomaa riittävästi ja vaikka se tuntuukin pieneltä seikalta, niin launtain lähemmäs 50 ottelun rupeamassa se oli todella merkittävä juttu jaksamisen kannalta.

Ottelut

Kisoissa nähtiin paljon tasaisia kamppailuja ja uskomattoman kovaa luonnetta vaatineita taisteluita. Myös leuat loksauttavia lopetuksia nähtiin ilahduttavan paljon, yllättäviä voittajia unohtamatta. Olisi mahdotonta listata taikka edes muistaa kaikkia hienoja hetkiä, mutta mainitsen muutaman mieleen painuneen hetken ja ottelijan seuraavaksi.

Jesse Mutikainen

Mutikaisen kilpailurupeama alkoi haastavasti, sillä lauantaisen aamupäivän sarastaessa hänen vastakkaiseen kulmaansa asteli Surachai Sosom, jonka monet tuntevat paremmin nimillä Pok Biil / Pok Jääskeläinen. Odotetunlaisesti pystyottelussa Sosom hallitsi ottelua, mutta hänen liukastuttuaan Mutikainen hyödynsi mattopeliin avautuneen paikan täydellisesti ja kuristi thainyrkkeilyspesialistin ensimmäisen erän päätteksi. Tunnekuohu oli niin häkissä kuin yleisön puolellakin kirjaimellisesti valtava. Sivuhuomiona mainittakoon, että tulee olemaan mielenkiintoista seurata Sosomin/Biilin kehittymistä vapaaottelijana jatkossa.

Kohtalo suosii opportunistia. Kun ottelu eteni mattoon ei voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Kuvassa Mutikainen elementissään. Kuva: Jarno Nurminen

Myöhemmin kilpailuissa Mutikainen jatkoi ennakkoluulottomalla tyylillään aina välieriin saakka, jossa kuitenkin tie päättyi taitavaa Eemil Kurhelaa vastaan. Kurhela sai sunnuntain päätteeksi kaulaansa komistamaan kirkkaimman mitalin hänen otettuaan Suomen mestaruuden vakuuttavalla voitolla huomattavasti kehittyneestä Elmo Peltosesta.

Elmo Peltonen esitteli vahvaa jujutsuosaamistaan Ville-Pekka Vartiasta vastaan. Kuva: Jarno Nurminen

Max Hynninen

Hynninen on monille tuttu jo aiemmista sali- ja arvokisoista eikä hän tälläkään kertaa jättänyt yleisöä kylmäksi. Hynnisen moderni ja täysin kokonaisvaltainen vapaaotteleminen on ilo silmälle. Lopetusuhka on jatkuva ja se voi tulla yhtä hyvin pystyssä kuin matossakin. Näissä kinkereissä Hynninen lopetti molemmat ottelunsa ennen täyttä aikaa. Välierässä voitto tuli kimuralla kolmannessa erässä ja Suomen mestaruus ratkesi jo ensimmäisessä erässä triangelikuristuksella Santeri Oikarisesta.

Ilias Laguir

Tämän vuoden SM-kilpailuiden ehdoton tähti oli Espoon Kehähaiden nuori Ilias Laguir. Laguir osallistui poikkeusluvalla alaikäisenä aikuisten sarjaan ja teki yksi toisensa perään selvää jälkeä vastustajistaan. 17-vuotias Laguir harjasi koko kovatasoisen miesten -65,8kg sarjan kahden päivän aikana ja sementoi nimensä kotimaisen vapaaotteluskenen tulevaisuuden toivoihin. Laguirin otteita kannattaa seurata jatkossakin.

Ilias Laguirin esityksissä näkyy selvästi ahkeran kisaamisen tuoma rutiini ja kehitys. Kuva: Jarno Nurminen

MMA Imatra ja Espoon Kehähait

Seurojen osalta päällimäiseksi jäi mieleen Espoon Kehähait ja ja MMA Imatra. Molempien seurojen riveistä oli saatu mukaan paljon ottelijoita taistelemaan mestaruudesta. Ja toden totta paljon mestaruuksia myös kyseisiin seuroihin meni. MMA Imatran ottelijat dominoivat nuorten sarjoja kahmien yhteensä mykistyttävät seitsemän kultamitalia. Itse asiassa MMA Imatran ottelijat saivat kirkkaimman mitalin jokaisesta sarjasta, jossa heidän ottelijoitaan nähtiin.

Espoon Kehähaiden ottelijat puolestaan hallitsivat aikuisten sarjoja kotiuttaen yhteensä kolme kultamitalia (Hynninen, Laguir sekä Nikita Talja). Toiseksi parhaiten aikuisten puolella menestystä tuli Loop Martial Artsille kahdella kultamitalilla.

Yhteenvetona todettakoon, että suomalaisen vapaaottelun tulevaisuuden näkymät ovat näillä osallistujamäärillä ja taitotasoilla hyvällä mallilla. Paikoilleen ei kuitenkaan ole varaa jäädä, sillä myös muissa maissa edetään kovalla vauhdilla. Onkin ollut ilo havaita, että osa SM-kilpailuissa menestyneistä ottelijoista ovatkin jo ilmoittaneet seuraavaksi matkaavansa Viroon tai Imatralle vapaaottelemaan lähikuukausina. Myös muiden lajien kilpailuissa nuoria toivojamme tullaan näkemään – ihan niin kuin pitääkin, sillä kilpailurutiini on yksi avain menestykseen.

Yvan Kasongo keskittyneenä lauantaisessa ottelussaan. Kuva: Jarno Nurminen

Tulemme julkaisemaan kaikki ottelut SM-kilpailuista Youtube-kanavallemme. Osan otteluista olemme jo ehtineet julkaista, mutta paljon hyviä kamppailuita on vielä tulossa eetteriin.

Teksti: Jyrki Nurminen

Kuvat: Jarno Nurminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s