Janne Elonen-Kulmalan seuraava ottelu on pelkästään Prahasta.

Espoon Kehähaiden kasvatin, ”Jamban” (16-8-1), oli määrä otella edellisen kerran touko-kesäkuun vaihteessa, mutta koska silloinen vastustaja oli mitä ilmeisimmin erehtynyt joko kahden painoluokan tai painonvedon ja lounasbuffetin välillä ei ottelu toteutunut. Reilusti ylipainoinen Arnold Quero ei ainakaan toistaiseksi saa uutta mahdollisuutta suomalaista vastaan ja hyvä niin. Tällä kertaa vastakkaiseen kulmaan astelee sen sijaan ammatilaisurallaan tapppioton Farid Basharat (6-0-0), joka edustaa London Shootfightersia.
Ottelu käydään siis Prahassa Oktagon 26 -illassa. Päivämääräksi on valikoitunut lauantai 24. heinäkuuta ja tämä kääpiösarjan ottelu on tuttuun tapaan katsottavissa lunastamalla promootion oma striimi kymmenen euron hintaan.
Afganistanilaistaustainen Basharat on sähäkkä ja varsin opportunistinen pystyottelija. Hänen ottelutyylinsä on melko aloitteellinen, mutta välillä värikkäät hyökkäysyritykset jättävät paikkoja vastahyökkäyksille sekä alasvienneille. Basharatin tyylissä näkyy se, että hän on vapaaottelijana toistaiseksi voittamaton, sillä riskejäkään ei karteta. Hän on lopettanut neljä kuudesta voitostaan ennen täyttä aikaa.
Elonen-Kulmala tunnetaan taivatavana ja monipuolisena vapaaottelijana, jonka arsenaali ei rajoitu suinkaan vain hyvin ajoitettuihin vastalyönteihin tai vaikeasti kartoitettavaan liikkumiseen. Oma arvioni on, että erityisesti tässä ottelussa on vahvoilla se, joka pääsee ottelun alusta kuskin paikalle. Tiedän, että kyseessä on eräänlainen klisee, mutta mielestäni tuo seikka korostuu tässä mittelössä. Basharat vaikuttaisi olevan vahvimmillaan, kun hän saa tehdä hyökkäyksiä omaan aggressiiviseen tahtiinsa. Joitakin aukkoja hänen pelikirjastaan kuitenkin löytyy painin saralla ja kenties espoolaisen on mahdollista hyödyntää tätä muiden juonien ohella. Mikäli Basharat saa tahtipuikon heiluteltavakseen, niin silloin luvassa on luultavasti vaikea ja vauhdikas ottelu.
On myös mielenkiintoista nähdä kuinka Basharat reagoi, mikäli Elonen-Kulmala onnistuu laittamaan luun kurkkuun heti alusta ottamalla komennon ja viemällä ensimmäisen erän nimiinsä. Tämä saattaisi olla voittamattomalle ottelijalle tilanne, joka saisi hänet hämilleen, etenkin kun puolet hänen voitoistaan ovat tulleet melko nopeasti. Väitän, että paineet on enemmän Basharatilla, jolla kiilunee jo veljensä tapaan näytönpaikka UFC:ssa silmissään. Suomalaissoturille ulkomaankomennus ei ole uusi juttu ja paineensietokykykin testattu monissa sakeissa liemissä.
”Videon perusteella Basharatilla on ihan taitavan ja näppärän näköistä pystyä. Ei ole oikein kohdannut vielä ketään”, Elonen-Kulmala kuvailee vastustajaansa näkemänsä perusteella. Espoolaisleirissä on saamiemme tietojen mukaan hyvä, rauhallinen ja innostunut tunnelma otteluviikkoa lähestyttäessä. Espoolaistähti luottaa kokemuksen tuomaan suoritusvarmuuteen ja osaamiseen: ”Kiva nähdä mitä tapahtuu, kun hän ei ottele säkkiä vastaan”.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen