Suomen vapaaotteluliiton joukkue on saapunut Kazaniin ja on pian valmis taistelemaan mitaleista.

Amatöörivapaaottelun avoimet EM-kilpailut järjestetään 16.-20. elokuuta Kazanissa, Venäjällä. Suomen joukkueen vahvuus on 17 ottelijaa sekä valmentajat ja joukkueenjohtaja. Kilpailut koostuvat alle 21-vuotiaiden omista sarjoista sekä tätä vanhempien urheilijoiden sarjoista.
Suomen joukkueen kokoonpanon löydät tämän artikkelin lopusta, mutta mainittakoon jo tässä vaiheessa, että matkaan lähtee iso nippu todella taitavia ja osa myös hyvin kokeneita arvokisakävijöitä. Pelkästään hallitsevien suomenmestareiden määrän laskemiseen joukkueessa vaaditaan enemmän kuin yhden käden sormet.
Kisoista puuttuu jonkin verran perinteisesti menestyneitä maita, kuten vaikkapa Ruotsi, mutta samalla esimerkiksi Bahrainin, Venäjän ja Kazakstanin joukkueissa kilpailijoita kyllä riittää reilusti. Taso kovenee joka vuosi ja tänäkään vuonna yhtään ilmaista tai helppoa mitalia ei näistä kilpailuista ole tarjolla kenellekään.
Kilpailuiden dopingkontrollista vastaa pahamaineinen RUSADA, eli Venäjän antidopingtoimisto. Kyseisen toimiston johtajan pallilta ei tämän vuosituhannen puolella ole jonoksi asti edennyt entisiä johtajia eläkkeelle, vaan heidän virkansa ovat päättyneet kuolemaan epäselvissä olosuhteissa. Myös osa entisistä itänaapurimme laboratorionjohtajista on päättänyt muuttaa Yhdysvaltoihin oman turvallisuutensa takaamiseksi.
Toisena kuriositeettina mainittakoon, että näissä avoimissa EM-kilpailuissa löytyy painoluokkana superraskassarja, jonka ylärajaksi on määritetty 300 kiloa. Painoluokkaan on ilmoittautunut seitsemän kilpailijaa, joskaan yhtään suomalaista ei osallistujien joukosta löydy tähän mörssäreiden mittelöintiin.
Lähestyimme joukkueen päävalmentajana toimivaa Sami Mehamedia kilpailuiden kynnyksellä selvittääksemme joukkueen virallisen mitalitavoitteen sekä suomalaiskatraan viime hetken tunnelmat. Lue alta, mitä Mehamedi vastasi matkalla Venäjälle:
”Odotan kisoja innolla. Tänä vuonna Suomi-verkkarit halusi vetää niskaansa odotettua suurempi joukko vapaaottelijoita, eli lähtökohdat laadukkaan joukkueen kasaamiseen olivat erinomaiset.Hakijoita oli noin kolminkertainen määrä joukkueen suunniteltuun kokoon nähden. Tämä viitoittaa hyvin tietä kohti tavoitettani luoda SVOL:n maajoukkuetoiminnasta entistäkin uskottavampaa, arvokkaampaa sekä vertailukelpoista olympiakamppailulajien kuten painin, nyrkkeilyn, judon sekä taekwondon kanssa.
Tämänkertaiset EM-kilpailut myös vähän poikkeavat aiemmista, sillä Venäjällä ensimmäistä kertaa järjestettävissä kilpailuissa valtaosa kilpakumppaneista tulee Venäjältä tai sekä kehysmaista kuten Tadzikistanisra, Azerbaijanista, Kazakhstanista ja niin edelleen. Isäntämaa on myös ilmoittanut useampaan sarjaan neljä ottelijaa normaalin kahden sijaan. Samaan aikaan useampi perinteinen vapaaottelumaa on jättäytynyt kisoista pois, kuten vaikkapa Ruotsi ja Englanti. Taso kuitenkin kovenee nuoressa lajissa vuosi vuodelta, kun uusia isoja maita tipahtelee mukaan kahinoihin.
Mielestäni realistinen tavoite joukkueellemme on kahdesta kolmeen mitalia. Yritän kuitenkin omasta puolestani tehdä kaikkeni, että mitaleita tulisi enemmän! Valmennustiimi on kivenkova kun Reksi (Mikko Suvanto) ja Jamba (Janne Elonen-Kulmala) lähtevät mukaan. Jätkillä on pitkät kokemukset ja tuntuu että kaikilla meillä on yhteinen suunta ja tahtotila.
Muistakaa katsoa kisoja, lähetellä tsemppiviestejä ja tietenkin luukuttaa somessa tykkäyksiä ja jakoja niin saadaan askel askeleelta vapaaottelua suuremman yleisön silmiin ja korviin.”
Suomen joukkueen kokoonpanon löydät alta:
Alle 21-vuotiaat:
-61,2kg Max Hynninen, Espoon Kehähait
-65,8kg Ilias Laguir Espoon Kehähait
-70,3kg Omar Tugarev, Espoon Kehähait
-77,1kg Timi Leskinen, GB Gym ry / Primus Fight Team
Aikuiset:
-47,6kg Jenna Horto, Sisu Gym
-56,7kg Janika Antinmaa, Espoon Kehähait -56,7kg Sonja Pohjalainen, Loop Martial Arts
-70,3kg Jenni Kivioja, Sisu Gym
-56,7kg Toufan Ahmadi, BJJ Vaasa
-65,8kg Miro Honkanen, MMA Imatra -65,8kg Tommi Alatalo, MMA Utti ry
-70,3kg Marko Sarasjärvi, Sisu Gym -70,3kg Eemil Kurhela, Sisu Gym / RNC Sport Club ry
-77,1kg Niko Aikonen, MMA Imatra -77,1kg Yvan Kasongo, GB Gym / Primus Fight Team
-83,9kg Romeo Thanveera, MMA Imatra
-120,2kg Akseli Kaasalainen, Loop Martial Arts / MMA Vantaa Legion
Päävalmentaja: Sami Mehamedi, Sisu Gym
Valmentaja: Mikko Suvanto, MMA Imatra
Valmentaja: Janne Elonen-Kulmala, Espoon Kehähait
Joukkueenjohtaja: Heikki Kaijalainen, Loop Martial Arts
Hyvin onnistuessaan Suomen joukkueella on realistinen mahdollisuus saavuttaa useita mitaleita, enkä olisi yllättynyt jopa mestaruudesta tai useammasta. Totuus kuitenkin on, että taso kilpailuissa on todella kova ja siellä menestymiseen vaaditaan useita nappisuorituksia. Luottoni joukkueseen on kuitenkin perustellusti vahva ja sen vuoksi odotan siltä myös menestystä. Jokainen voitto näissä kinkereissä on hatunnoston arvoinen suoritus.
Ennustan, että tämän joukkueen urheilijoista löytyy tulevaisuudessa ainakin kolme menestyvä ammattilaisottelija, kun siirretään katseet parin-kolmen vuoden päähän.
Ottelut alkavat maanantaina 16. elokuuta ja ne ovat katsottavissa kansainvälisen vapaaotteluliiton (IMMAF) oman palvelun kautta tämän linkin takaa.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: IMMAF