kuvituskuva / neutraali

Vuoden 2021 parhaimmat kamppailijat

Vuoden 2021 parhaimmat kamppailijat -lista on valmis. Katso kuka vakuutti raadin otteillaan. Ikuinen Perukurssi listasi kuluneen vuoden parhaimmat kamppailijat yksimielisellä päätöksellä. Listaan on valittu mieleenpainuvimmat nimet ja tunteita nostattaneet suoritukset. Mukana on myös pari nostoa tulevaisuuden nimistä. Nyrkkeily Suomalainen nyrkkeilyvuosi piti sisällään kaksi todella kovan luokan kansainvälistä onnistumista. Kumpikaan palkituista ei ennakkoon lähtenyt urakkaansa selvänä suosikkina. Toisin kuitenkin kävi, kun suomalaisurhot antoivat kokemuksen puhua ja … Jatka artikkeliin Vuoden 2021 parhaimmat kamppailijat

Elias Kuosmanen painii jatkossa kaikista suurimpia kolosseja vastaan

Elias Kuosmanen on päättänyt hakea olympiapaikkaa Tokioon todella raskain keinoin. Kun Arvi Savolainen teki maaliskuussa urheilumaailmaa sykähdyttäneen tempun painimalla Suomelle maapaikan Tokion olympialaisiin 97-kiloisten sarjassa, naulasi hän samalla myös kilpakumppaninsa Elias Kuosmasen tulevaisuuden suunitelmat uusiin uomiin. Painiliitto ilmoitti päävalmentaja Marko yli-Hannukselan suulla, että liitto esittää Arvi Savolaista edustamaan Suomea Tokion olympialaisissa. Savolaisen kovin kilpakumppani Kuosmanen teki omat johtopäätöksensä ja kertoi jatkossa painivansa kreikkalais-roomalaista painia 130-kiloisissa, … Jatka artikkeliin Elias Kuosmanen painii jatkossa kaikista suurimpia kolosseja vastaan