Maailman yksi suosituimmista ja kenties jopa parhaana pidetty lukkopainija ryhtyy vapaaottelijaksi.

Kansainvälisessa mediassa on tänään on uutisoitu laajalla rintamalla, että monissa listauksissa jopa kaikista parhaimpana lukkopainijana pidetty Gordon ”King” Ryan on allekirjoittanut sopimuksen aasialaisen ONE FC:n kanssa. Gordon Ryan tekee uuden aluevaltauksen, sillä jatkossa miestä nähdään myös häkissä.
Vasta 25-vuotias Gordon Ryan on kolminkertainen ADCC -lukkopainin maailmanmestari, IBJJF-liiton NoGi-maailmanmestari sekä nelinkertainen EBI-mestari. Hän on syystäkin erittäin arvostettu jalkalukkospesialisti, joka on ammentanut oppinsa maailmankuulun John Danaherin ”Danaher Death Squadin” riveissä. Joukkion, joka on kylvänyt kauhua tatameilla jo vuosia. Ryan on kuitenkin paljon muutakin, kuin tunnettu vain tehokkaista jalkalukoistaan. Hänen todella kokonaisvaltainen ymmärryksensä erilaisista lopetusotteista ja nerokkaat leijuvat guardin ohitukset ovat vaarallisia aseita myös vapaaottelussa. Toisaalta Ryan ei ole tunnettu alasvienneistään ja luonnollisesti hänen pystyottelutaitonsa ovat vielä täysi arvoitus meille kaikille.
Danaher Death Squadista on aiemminkin siirrytty ONE FC:n palkollisiksi, kun Gordon Ryanin tiimikaveri Garry ”The Lion Killer” Tonon teki debyyttinsä ammattilaisvapaaottelussa kolme vuotta sitten maaliskuussa 2018. Tononin ammattilaisura on sujunut mukavasti, sillä miehellä on tällä hetkellä kuudesta ottelusta kuusi voittoa joista viisi ennen täyttä aikaa.
Gordon Ryan on urheilijana täysin poikkeuksellinen, sillä hän on dominoinut niin omaa painoluokkaansa kuin myös avointa painoluokkaa jo jonkin aikaa. Ryan on lukkopainiurallaan ottanut voittoja todella nimekkäistä taitureista, joiden joukkoon kuuluvat muun muassa Dillon Danis, Keenan Cornelius, Craig Jones, Garry Tonon, Kaynan Duarte, Aleksei Oleinik sekä monia muita häkeissäkin nähtyjä ottelijoita.
Henkilökohtaisesti uskon räväkkäluonteisen Ryanin suoriutuvan vapaaottelijana mainiosti, etenkin jos vielä melko nuoren urheilijan uraa rakennetaan sopivan haastavasti. Sanomattakin on kuitenkin selvää, että pystyottelun on oltava kelvollisella tasolla, jotta amerikkalaista voi pitää varteenottavana mestarin tulevaisuudessa. En kuitenkaan usko hetkeäkään etteikö tätä tiedostettaisi ja hiottaisi hänen tiimissään jo kovaa vauhtia. Onhan Ryan puhunut vapaaotteluajatuksistaan jo ainakin vuodesta 2019. Gordon Ryanin kiinnitys tarkoittanee ONE FC:lle paljon uusia silmäpareja ja potentiaalisia faneja sekä varmuudella tunteita nostattavia otteluviikkoja. Ryan kun ei ole tunnettu niukkasanaisuudestaan tai hillityn charmanteista kommenteistaan.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Juutinen / MMA Viking