Maailman parhaana pidetty lukkopainija taistelee jatkossa myös häkissä

Maailman yksi suosituimmista ja kenties jopa parhaana pidetty lukkopainija ryhtyy vapaaottelijaksi. Kansainvälisessa mediassa on tänään on uutisoitu laajalla rintamalla, että monissa listauksissa jopa kaikista parhaimpana lukkopainijana pidetty Gordon ”King” Ryan on allekirjoittanut sopimuksen aasialaisen ONE FC:n kanssa. Gordon Ryan tekee uuden aluevaltauksen, sillä jatkossa miestä nähdään myös häkissä. Vasta 25-vuotias Gordon Ryan on kolminkertainen ADCC -lukkopainin maailmanmestari, IBJJF-liiton NoGi-maailmanmestari sekä nelinkertainen EBI-mestari. Hän on syystäkin … Jatka artikkeliin Maailman parhaana pidetty lukkopainija taistelee jatkossa myös häkissä

Aste vs Tuomas Simola – räppäri ennakkoluulottomana tatamille

Räppäri Aste tunnetaan parhaiten lyyrisistä aseistaan, mutta purppuravöiden Euroopan mestari on taitava myös tatamilla. Räppäri Asteena tunnettu Jani Sutelainen kohtaa Euroopan kovimpiin lukkopainijoihin lukeutuvan Tuomas Simolan tulevana lauantaina 20. helmikuuta Teho Challenge -lukkopainiottelussa. Sutelainen itse kantaa lanteillaan ruskeaa vyötä ja on kahden vuoden takaa purppuravöiden Master 1 -sarjan Euroopan mestari, kun taas Simola puolestaan on etenkin lukkopainissa meritoitunut mustavyö. Ottelu on osa Simolan alulle panemaa … Jatka artikkeliin Aste vs Tuomas Simola – räppäri ennakkoluulottomana tatamille

Tuomas Simola lupaa viedä urheilijat suorituskykynsä äärirajoille uudella konseptillaan

Tuomas Simola aikoo haastaa salien kovimmat karjut kamppailemaan kanssaan. Kamppailu-urheilun monitoimimies Tuomas Simola ei anna koronan lamauttaa kotimaista kamppailukenttää, vaan hyökkää haasteeseen luovalla ratkaisulla helpottaakseen omaa ja kanssaurheilijoidensa pandemiakurimusta. Sponsorin mukaan nimetty Teho Challenge on uusi konsepti, jossa Simola pyrkii kiertämään ympäri valtakuntaa haastamassa maamme taitavimpia ottelijoita lukkopainiotteluihin. Uuden konseptin ajatus on, että samalla kun ottelijat saavat poikkeusaikana arvokasta ottelukokemusta, pystyvät he myös tarjoamaan laadukasta … Jatka artikkeliin Tuomas Simola lupaa viedä urheilijat suorituskykynsä äärirajoille uudella konseptillaan

Jujutsun supertähti siirtyy vapaaottelijaksi

Yksi kaikkien aikojen vaarallisimmista jujiteiroista siirtyy vapaaottelun ammattilaiseksi. Marcus ”Buchecha” Almeida on päättänyt tehdä ison loikan tatamilta häkkiin. 13-kertainen mustien vöiden maailmanmestari ja absoluuttinen huippujujutsuka nähdään jatkossa myös häkin seinien sisällä. Muun muassa vuosien 2013 ja 2017 ADCC-lukkopainin maailmanmestari ponnistaa vapaaottelumaailmaan väkevällä otteella, kun hän liittyy tehokkaan, joskin hyvin kyseenalaisen managerin, Ali Abdelazizin asiakkaaksi ja Dominance MMA:n riveihin. Isot raamit omaava ”Buchecha” tullee mitä luultavimmin … Jatka artikkeliin Jujutsun supertähti siirtyy vapaaottelijaksi