Taitelijamme maailmalla – eli miten meni kotimaisten ammattilaisvapaaottelijoiden reissut ulkomaille vuonna 2017
Ehkä jo hieman kulunut fraasi kuuluu ”Suomalaisten pitäisi otella enemmän ulkomailla.” Onhan se toki varmasti näin. Usein vaan tie ulkomailla on kivinen, eikä todellakaan oikotie onneen. Kuitenkin vuonna 2017 yhteensä 18 suomalaista on otellut ulkomailla kaikkiaan 23 ottelua, joista voittoja oli kymmenen ja tappioita kolmetoista. Maitakin on kertynyt 13-14 riippuen siitä, mihin maahan Krim lasketaan kuuluvaksi. Eniten voittoja suomalaiset keräsivät Kiinasta, jossa Glenn Sparv otteli … Jatka artikkeliin Taitelijamme maailmalla – eli miten meni kotimaisten ammattilaisvapaaottelijoiden reissut ulkomaille vuonna 2017
Grusander 4×4
Ikuisen Peruskurssin tietoon saatettiin tuntemattomana pysyttelevän lähteen toimesta, että Turussa on juuri kynästä muste kuivunut ja sopimus allekirjoitettu. Matka ulkomaille on väistämätöntä, kun vuoden 2015 amatöörien maailmanmestari Minna ”Brutsku” Grusander (4-1-0 Finnfighters’ Gym) lähtee tavoittelemaan kolmatta perättäistä voittoaan Keski-Eurooppaan. Grusanderin ottelutahti on vapaaottelumaailmassa poikkeuksellisen tiivis, kun joulun alla turkulainen kamppailee jo neljännen kerran tämän vuoden aikana. Viime ottelussa Grusander teki selvää jälkeä ukrainalaisesta vastustajastaan reilussa … Jatka artikkeliin Grusander 4×4
Suomi MMA Cup 6/6 Espoo
Tänään 9.12.2017 käydään Suomi MMA Cup 6/6 Espoon Kamppailuopiston tiloissa. Paikalla on paljon nuoria ottelijoita ja oikein mukavasti myös katsojia oli löytänyt tiensä tapahtumapaikalle. Katsojia on itse asiassa niin runsain mitoin, että paikan päälle sai hetken aikaa jonottaa. Ikuinen Peruskurssi näkee tämän hienoisen haitan erittäin positiivisena ongelmana. Vuosi lähenee loppuaan ja vaikuttaa siltä, että suomalainen vapaaottelu voi mainiosti! Amin Noori (Hardknocks TC) vs Veeti Maksimainen … Jatka artikkeliin Suomi MMA Cup 6/6 Espoo
Mäntykiven maailmanvalloitus
Ylihuomenna 24.11.2017 otellaan M-1 Challenge 86 Ingusian suurimassa kaupungissa, Nazranissa. Ingusian tasavalta kuuluu Venäjän federaatioon ja se sijaitsee Pohjois-Kaukasuksella. Nazranissa järjestettävässä illassa ottelee myös suomalainen, Hardknocks Helsinkiä edustava, Aleksi Mäntykivi. Mäntykivi palaa häkkiin reilun vuoden tauon jälkeen nälkäisenä voittamaan. Edellinen voitto tuli vakuuttavasti kovassa nosteessa olevasta Søren Bakista EuroFC:n illassa 1.10.2016 teknisellä tymäyksellä, mutta tämän jälkeen Mäntykivi on ollut tauolla, pääosin oikean käden kämmenestä murtuneen … Jatka artikkeliin Mäntykiven maailmanvalloitus
Chabbinaattorin nousu ja vastustajien tuho
Tällä kertaa Ikuinen Peruskurssi matkustaa pitkin internetin valtaväylää kohti aavikkoa. Paikan päältä Bahrainista, jossa on käynnissä vapaaottelun amatöörien MM-kisat, tavoitimme tamperelaisen Chamia Chabbin. Chabbi on edennyt voitoillaan aina finaaliin asti, joka käydään huomenna lauantaina 18.11.2017. Chamia on Tampereen WFC Warriorsia edustava 28-vuotias ottelija. ”Chabbinaattorin” aiempia saavutuksia on muun muassa pronssi vapaaottelun EM-kisoista sekä hopeaa taekwondon SM-kisoista. Vahva taekwondo-tausta näkyy Chamian ottelutyylissä muun muassa tuhoa aiheuttavina … Jatka artikkeliin Chabbinaattorin nousu ja vastustajien tuho
Olli Santalahti
Ikuinen Peruskurssi sai langan päähän turkulaista Finnfighters’ Gymiä edustavan ammattilaisvapaaottelija Olli Santalahden. Alkuun onnittelut tulevasta ottelusta Olli Santalahti. Ottelet noin kahden viikon kuluttua (25.11.2017) Cage 41-tapahtumassa Helsingin Kulttuuritalolla. Edellinen ottelusi oli NCF2-tapahtumassa, jossa otit viidennen peräkkäisen voittosi kuubalaissyntyisestä Freddy Alexander Campbellista. Mitä ajatuksia tuleva vastustaja, venäläinen Oleg Dadonov (7-1-0) sinussa herättää? Oleg on perinteinen venäläisottelija joka omaa vahvan sambo/painitaustan. Ottelijana hän on monipuolinen ja vahva, … Jatka artikkeliin Olli Santalahti
Ahmala 2.0
Isänpäivän kunniaksi Ikuisen Peruskurssin kysymysten ristituleen astuu hyvin ajankohtainen ottelija. Hardknocks Helsingin Mikko Ahmala ottelee kuuden päivän kuluttua Fight Night Finlandin tapahtumassa numero 15. Karkkilassa häkkiin asteleva Ahmala (5-4-0) palaa pitkältä tauolta – lue alta, mitä Mikolle kuuluu kun kamppailuhetki lähestyy. Kertoisitko Ikuisen Peruskurssin seuraajille lyhyesti kuka olet? Nimeni on Mikko Ahmala. Olen 25-vuotias vapaaottelija. Mikä sai aikanaan nuoren Mikko Ahmalan nousemaan häkkiin? Nuorempana kokeilin … Jatka artikkeliin Ahmala 2.0
Kipua – Janne Elonen-Kulmala
Janne ”Jamba” Elonen-kulmala (15-5-2), Espoon ylpeys. Mies joka tunnetaan häkissä rentona, mutta armottomana ottelijana. Mies, jonka monen mielestä olisi aikoja sitten kuulunut astua merten taa ja valloittaa octagon. Ikuinen Peruskurssi lähestyi Jambaa juuri ennen 27.10. oteltavaa M-1 iltaa tiedustellakseen mitä Espoon Kehähaita edustavalle 28-vuotiaalle vapaaottelijalle kuuluu. Ottelet lokakuun 27. Pietarissa M-1 Globalin juhlaillassa. Tuleva vastustajasi Bair Shtepin on ammattilaisena voittanut neljästi ja hävinnyt kahdesti. Minkälainen … Jatka artikkeliin Kipua – Janne Elonen-Kulmala
Maailmanmestarin arkea – Minna Grusander
Ikuinen Peruskurssi sai kunnian haastatella turkulaista Minna Grusanderia, jonka ammattilaisvapaaottelu-ura on kovassa nosteessa. Minnan, tai kuten hänet paremmin tunnetaan, ”Brutskun” ammattilaisrekordi on 3-1-0. Tämän lisäksi Grusander voitti vuonna 2015 amatöörien maailmanmestaruuden Las Vegasissa. Uran ainoa tappio on tullut kuluvan vuoden helmikuussa nykyään UFC:ssa ottelevaa Syuri Kondoa vastaan. Finnfighters’ Gymiä edustava Grusander kertoi Ikuiselle Peruskurssille kuka hän on naisiaan, ja mikä hänen vaarallisin aseensa on tällä … Jatka artikkeliin Maailmanmestarin arkea – Minna Grusander
Suomi MMA Cup 5/6 Turku
Tervehdys kaikille! Tänään luvassa raporttia häkin laidalta Turusta, kun Finnfighters’ Gym järjestää vaparin Suomi cupin. Ikuinen Peruskurssi on mukana mediahommissa, joskin liveraportttia ei ole luvassa (toim.huom. oli sitten kuitenkin..) kaikista otteluista, toisin kuin tapana on ollut ammattilaisvapaaottelutapahtumien kohdalla. Tapahtumaa paikan päälle on tullut seuraamaan runsaslukuinen ja asiantunteva joukko. Salissa alkaa pikku hiljaa tunnelma kohoamaan, kun ensimmäinen ottelu odottaa alkamistaan. Juniorit saavat kunnian avata tapahtuman. Amin … Jatka artikkeliin Suomi MMA Cup 5/6 Turku
